Entiteetit

//Entiteetit
Entiteetit 2016-10-17T19:30:44+00:00

Meedio Joaon työssä, hänen kutsumustehtävässään eli ihmisten auttamisessa ja parantamisessa, entiteeteillä on keskeinen osuus ja rooli. Entiteetit ovat henkiä tai henkiryhmiä, jotka työskentelevät maapallolla auttaen ihmisiä.

Pyhä Rita cascialainenEntiteetit avustavat tiheän ja raskaamman energian muuntamisessa valoksi. Tämän mahdollistaa myös se energiavirta, jonka ”virratushuoneissa” (current/meditaatiohuone) meditointiin osallistuvat saavat aikaan. Energiavirta pitää yllä myös meedio Joaon voimia ja suojelee hänen kehoaan, henkeään ja mieltään vaativan kehollistamisen aikana. Myös meditointiin osallistuvat saavat suurta hyötyä, kun nämä korkeat taajuudet nostavat heidän kehonsa matalampaa värähtelyä. Useimmille entiteeteille laskeutuminen meidän matalaan värähtelytaajuuteemme on monimutkainen prosessi, ja fyysisten ja henkisten vaivojemme parantaminen vaatii heiltä valtavan määrän energiaa.

Meedio Joaon vaimo Ana sanoo: ”Uskon, että tie sieluun kulkee silmien kautta. Luulen, että entiteetit näkevät meidät ikään kuin läpinäkyvinä, kuin kirkkaan lasin läpi katsottuna. Uskon, että kaikki häiriöt terveydessämme saavat alkunsa henkiseltä tasolta. Entiteetit katsovat ongelman lähtökohtaan. Jos ihmisellä on ongelma esim. virtsarakossa, syyt saattavat olla henkisellä tai tunnetasolla. Fyysinen taso paranee aina viimeiseksi.”

Entiteetit eivät pidä ketään ihmistä muita arvokkaampana. He rakastavat meitä kaikkia tasapuolisesti. Joskus entiteetti saattaa puhua yhden ihmisen kanssa pitkään, mutta hoitaa aivan varmasti kaikkia samanaikaisesti. Heillä ei ole suosikkijärjestelmää…

Lähde: Heather Cumming ja Karen Leffler – Joao de Deus
Kuningas Salomon oli raamatun mukaan Daavidin poika ja Israelin kuningas. Hän on edelleen tunnettu viisaudestaan ja vieläkin kerrotaan Salomonin tuomiosta, kun hän ratkaisi kahden naisen kiistan lapsesta. Kuningas Salomon on voimakas entiteetti. Hän kehollistui Joaon kautta ensimmäisenä, kun Joao aloitti mediumismisen työskentelynsä nuorena poikana “pyörryttyään” henkikeskuksessa. Kuningas Salomon paransi tuolloin viisikymmentä ihmistä. Kuningas Salomon vartioi ja suojaa Casan pyhää vesiputousta. Lähde: internet
Dom Inácio de Loyola 1491-1556, pyhä Ignatius de Loyola, on Casan pääentiteetti, jonka mukaan Casa on saanut nimensä. Hän syntyi espanjalaiseen jalosukuiseen perheeseen ja eli etuoikeutettua elämää kunnes siirtyi armeijan palvelukseen ja johtotehtäviin. Toipuessaan sodassa saamistaan vammoista hän sai henkisen kokemuksen, joka käänsi hänen elämänsä suunnan. Hän perusti järjestön, joka tunnetaan myös nykyään Jesuiittajärjestönä. Kun meedio Joao kehollistaa pyhän Ignatius Loyolan, tapahtuu monia ihmeitä. Pyhän Ignatius Loyola energia on niin vahva, että hän rajoittaa läsnäolonsa 20 minuutiksi, ettei rasittaisi Jeedio Joaon kehoa korkeataajuisella värähtelyllään. Ignatius Loyola on silti läsnä, vaikka ei ole kehollistunut ja valvoo kaikkia Casassa tehtäviä leikkauksia ja suojelee kaikkia. Hän työskentelee rauhallisesti tuntikausia, mikä on todistuksena rajattomasta myötätunnosta, ystävällisyydestä ja kärsivällisyydestä. “Niille, jotka uskovat, todisteet eivät ole tarpeen. Niille, jotka eivät usko, mikään todiste ei ole riittävä”, sanoo pyhä Ignatius de Loyola. Hänen vuosipäiväänsä vietetään 31.7. ja silloin hänen kunniakseen Casaan saapuu tuhansia ihmisiä. Lähde: internet
”Minun rivistöni ei koostu kymmenistä eikä sadoista vaan tuhansista henkiauttajista. Minä olen se, joka tavoittaa kuilun syvimmätkin osat, jotta sielu pelastuisi” ,sanoo Tri Augusto de Almeida. Augusto de Almeida on yksi useimmin kehollistuvia entiteettejä Casassa. Hän kertoo olleensa aiemmissa inkarnaatioissaan eri ammateissa ja asemissa: hän on työskennellyt armeijan leivissä, ollut kumin kerääjänä ja toiminut lääkärinä. Kun Augusto de Almeida kehollistuu, hänen vahva persoonansa ja autoritäärinen käytöksensä ovat helposti havaittavissa. Hän työskentelee vakavana ja nopeasti, ei pidä keskeytyksistä ja edellyttää järjestystä ja kunnioitusta. Hän on äärettömän ystävällinen, ja kaikki Casassa rakastavat häntä syvästi. Pääsiäisenä 2003 Augusto ilmoitti, että hänet on nostettu uudelle tasolle, missä hän toimii kyseisen henkialueen ”seriffinä”. Lähde: Heather Cumming ja Karen Leffler – Joao de Deus ja internet
Tri Jose Penteadosta ei ole saatu tietoa. Hän on yksi Casassa kehollistuvista entiteeteistä, jotka antavat hyvin vähän tietoaan itsestään. Useat eivät edes kerro nimeään.
Francis Xavier syntyi 1506 Baskimaalla Espanjassa Navarren kuningaskunnassa aristokraattisen perheen nuorimmaksi pojaksi. Hänen isänsä oli Navarren kuninkaan neuvonantaja ja äiti ylhäisönainen. Lukuhaluisena Francis Xavier lähti opiskelemaan Pariisiin1525. Siellä hän ystävystyi Ignatius Loyolan kanssa ja omaksui Loyolan ajatukset elämän pyhittämisestä Jumalan palvelemiselle. Hän oli myös mukana perustamassa Loyolan ja viiden muun ystävän kanssa jesuiittaveljeskuntaa. Vuonna 1537 Xavier vihittiin papiksi ja kolme vuotta myöhemmin hänet nimitettiin virkaan Itä-Aasiaan. Francis Xavier oli hurskas mies ja sitoutunut sielujen pelastamiseen. Historioitsijat pitävät hänen menestystään lähetyssaarnaajana hänen poikkeuksellisten neuvottelutaitojensa ansiona. Hän käyttäytyi lempeästi ja tunsi syvää kunnioitusta opettaessaan ”yksinkertaisille ihmisille” uskon perusasioita. Hänen sanotaan käännyttäneen kymmeniä tuhansia ihmisiä kristinuskoon. Lähde: HeatherCumming ja Karen Leffler – Joao de Deus ja internet
Pyhään Rita Cascialaiseen viitataan usein “mahdottomien tapausten pyhimyksenä” ja häntä palvovat ne, joilla on poikkeuksellisen raskas elämäntaakka kannettavanaan. Elämänsä viimeisinä päivinä pyhä Rita sairastui ja joutui vuoteenomaksi. Oli talvi, mutta pyhä Rita pyysi erästä vierailijaa tuomaan itselleen ruusun hänen omasta puutarhastaan. Vierailija lähti Roccaporrenaan ja hämmästyi astuessaan puutarhaan: muuten elottomassa ruusupensaassa oli yksi kukka. Tämän ihmeen muistoksi kaikissa augustinolais-järjestön kirkoissa siunataan joka vuosi ruusuja, jotka ojennetaan uskoville. Tämä rakastettu hengellinen hahmo, joka tunnetaan anteeksiantavasta mielestään, ilmestyi nuorelle Joaolle Mato Grossossa ja rohkaisi häntä sitoutumaan elinikäiseen Jumalan palvelemiseen. Lähde: Heather Cumming ja Karen Leffler – Joao de Deus ja internet
Tohtori Bezerra de Menezes syntyi Cearan osavaltiossa Brasiliassa. Hän oli hyvin älykäs ja jo 11-vuotiaana hän aloitti humanististen tieteiden opinnot ja 13-vuotiaana osasi latinaa niin hyvin, että opettajansa ollessa sairaana toimi sijaisopettajana. Isänsä rehellisen luonteen kannustamana Bezerra päätti voittaa kaikki esteet ja lähti opiskelemaan lääketiedettä. Pian lääkärin tutkinnon suoritettuaan hän ryhtyi myös poliitikoksi. Bezerra oli uskonnollinen henkilö ja hänellä oli hyvät kirjalliset taidot. Hän käytti filosofisista opinnoista nimikettä henkioppi. Hän levitti kollegansa kanssa hyvää sanomaa siitä, että kuolemaa ei ole, vaan se on vain siirtymä materiaalisesta maailmasta henkimaailmaan. Hän toimi Brasilian Spiritistisen liiton puheenjohtajana ja hänet tunnetaan myös lempinimillä Brasilian Allan Kardec ja Köyhien lääkäri. Bezerra de Menezesillä ei ollut kiinteitä taksoja lääkärinpalveluistaan. Hän ei milloinkaan jättänyt ketään hoitamatta. Hänen kerrottiin sanoneen, että lääkärit tekevät parantamisesta liiketoimintaa, mikäli kieltäytyvät hoitamasta taloudellisiin syihin vedoten, eivätkä ansaitse oikeutta käyttää lääkärin arvonimeä. Bezerra de Menezes oli varakkaasta perheestä, mutta kuoli köyhänä käytettyään kaiken omaisuutensa sairaiden ja köyhien hoitamiseen. Lähde: Heather Cumming ja Karen Leffler – Joao de Deus ja internet
Jose Valdivinosta tiedetään hyvin vähän. Kysyttäessä häneltä tietoja hän vastaa vain olleensa perheiden suojelija. Meedio Joao uskoo hänen olleen tuomari jossain aikaisemmassa elämässään. Tri Valdivino hymyilee auliisti, ottaa vierailijan käden rakastettavasti omaansa ja säteilee rauhallisuutta, ymmärtämystä ja rakkautta. Hänen energiansa on erityisen voimallinen parantamaan alaraajoista halvaantuneita ihmisiä. Hänen kätensä kosketus ja antamansa komento kävellä tai liikuttaa vammautunutta raajaa on saanut aikaan monia ihmeparantumisia. Hän on myös uskomattoman tarkka kirurgi. Lähde: Heather Cumming ja Karen Leffler – Joao de Deus ja internet
Oswaldo Cruz syntyi 5.8.1872 eräässä pienessä kylässä São Paulon osavaltiossa. 15-vuotiaana hän alkoi opiskella lääketiedettä ja valmistui lääketieteen tohtoriksi 1892. Hänen väitöskirjansa käsitteli veden roolia mikrobien kuljettajana ja levittäjänä. Louis Pasteurin suuren työn innoittamana hän kehitti bakteeriteorian sairauksista. Sittemmin hän erikoistui bakteeribiologiaan Ranskassa. Palattuaan Brasiliaan hän perusti instituutin, joka tuottaa rokotteita keltakuumetta, paiseruttoa ja isorokkoa vastaan. Tri Oswaldo Cruz vaikutti ratkaisevasti siihen, että ympäri Brasiliaa aloitettiin hygieniakampanjoita, joiden avulla epidemiat saatiin hallintaan ja säästettiin tuhansia ihmishenkiä. Casan entiteettinä hänet tunnetaan suorana ja avoimena toimijana, mutta samalla äärettömän ystävällisenä ja myötätuntoisena. Hänellä on erittäin kauniit silmät, joista tuntuu virtaavan pyyteetöntä rakkautta kaikille lähistöllä oleville – erittäin voimakas ja liikuttava kokemus. Hän ilmoittautuu harvoin nimellään, mutta hänet tunnistetaan hänen toimintatavastaan ja kiinnostuksestaan virustauteihin ja muihin vakaviin sairauksiin. Hän pyytää usein paikalla olijoita riisumaan rannekellonsa, koska se häiritsee hänen energiavirtaansa. Lähde: Heather Cumming ja Karen Leffler – Joao de Deus ja internet